Helsinkiläislasten uutta toimintaterapiapalvelua suunnittelemassa Turun ammattikorkeakoulussa

15.06.2022

Helsingin kaupungin lasten toimintaterapian ja Metropolia Ammattikorkeakoulun toimintaterapian tutkinto-ohjelman yhteisellä suunnittelulla muotoiltiin raamit uudelle lasten ja perheiden palvelulle. Uusi palvelu toteutettiin Turun ammattikorkeakoulun Master Schoolin tutkimuksellisena opinnäytetyönä.

Lasten toimintaterapia-arvioita tehdään Helsingin kaupungin perhekeskuksissa useimmiten neuvolassa tai varhaiskasvatuksessa havaittujen kehityksen haasteiden vuoksi. Toimintaterapia-arviolla pyritään kartoittamaan tarkemmin lapsen yksilöllisiä taitoja ja valmiuksia kehityksen eri osa-alueilla, mutta myös ympäristön vaikutuksia lapsen toimintakykyyn. Arvioinnin avulla voi tulla esiin esimerkiksi yksilöllisen kuntoutuksen tarve tai tarve muokata ympäristöä lasta paremmin tukevaksi.

Lasten toimintaterapia-avioiden tekeminen myös opiskelijatyönä on jo pitkään herättänyt kiinnostusta sekä Helsingin kaupungilla että Metropolia AMK:ssa. Molempien osapuolien vahvasta kiinnostuksesta ja innostuksesta muotoutui kehittämisprojekti ja YAMK-opiskelijan opinnäytetyön aihe, jossa toimeksiantajina olivat Helsingin kaupungin lasten toimintaterapia ja Metropolia AMK:n toimintaterapian tutkinto-ohjelma.

Työpajatyöskentelyllä konkreettista suuntaa uudelle palvelulle

Työpajatyöskentelyllä kerätystä tutkimusaineistosta esiin nousi kolme kokonaisuutta, jotka liittyvät opiskelijatyönä tehtävän toimintaterapia-arvion toteutumiseen.

Lähettämiseen liittyviin tekijöihin rajattiin muun muassa lähettävät tahot ja ammattiryhmät. Kehittämisprojektin pilottikokeiluun pyritään lähtemään niin, että yhden Helsingin kaupungin lasten toimintaterapeutin työpanosta suunnataan varhaiskasvatukseen ja tätä kautta saadaan lapsen polku uuteen palveluun mahdollisimman sujuvaksi ja tietoturvalliseksi (toimintaterapeutin pääsy potilastietojärjestelmään).

Toimintaterapia-arvioinnista saatavaa tietoa hyödynnetään kuten Helsingin kaupungillakin, esimerkiksi ohjaamalla lapsen omaa toimintaympäristöä tai tarvittaessa suosittelemalla lisätutkimuksia tai kuntoutusta.

Toimintamallien yhteneväisyyteen ja opiskeluun liittyen päädyttiin tekemään arvioon lähettämisen kriteerit yhdessä. Yhtenevien arviointimenetelmien ja lausuntomallien käyttämiseen haluttiin sitoutua molemmissa organisaatioissa. Sekä lähetekriteerien tekeminen että arviointimenetelmiin perehtyminen suunniteltiin nivottaviksi opetukseen.

Vaikka yhteinen suunnittelu pidettiin mahdollisimman konkreettisella tasolla, ei kaikkia yksityiskohtia ja työnjakoa organisaatioiden välillä vielä pystytty täysin sopimaan. Yksityiskohtien tarkentamista jatketaan, kun edetään kohti uuden palvelun pilottikokeilua.

Hyötyjä lapsille, perheille, opiskelijoille ja organisaatioille

Metropolian AMK:n kampuksen (Hyvinvointia Myllypurosta) HyMy-kylään toimintaterapia-arvioon tulevat lapset olisivat samoja perusterveydenhuollon asiakkaita, joita nyt arvioidaan Helsingin kaupungin lasten toimintaterapiassa. Lasten toimintaterapia-arvio tulisi näin osaksi HyMy-kylän palveluvalikoimaa.

Toimintaterapia-arvioiden tekeminen HyMy-kylässä toisi helsinkiläislapsille uuden väylän arviointiin, voisi lyhentää arvioon pääsyn jonotusaikaa ja madaltaa palveluun pääsyn kynnystä, lähettävästä tahosta (esimerkiksi ”suoraan” varhaiskasvatuksesta) ja lähettämisen tavasta riippuen. Lisäksi se antaisi toimintaterapian opiskelijoille mahdollisuuden harjoitella toimintaterapia-arvion tekemistä aidoissa asiakastilanteissa. Samantyyppinen, vakiintunut toimintamalli on jo vuosia ollut käytössä organisaatio A:n ja organisaatio B:n välillä.

Oheistuotteena uusia yhteistyön muotoja

Työpajoissa syntyi myös uusia käytännön ideoita, jotka tavalla tai toisella voisivat tulevaisuudessa hyödyttää sekä Helsingin kaupunkia että Metropolia Ammattikorkeakoulua.

Yksi näistä ideoista liittyi Metropolian kampuksen toimintaterapian tilaan, joka ei ainakaan toistaiseksi ole ollut jatkuvassa opetuskäytössä. Yhteisesti pohdittiin muun muassa tilan käyttämistä Helsingin kaupungin lasten toimintaterapian arviointi- ja/tai kuntoutustilana niin, että opiskelijat pääsisivät havainnoimaan ja harjoittelemaan yhdessä Helsingin kaupungin lasten toimintaterapeutin tai -terapeuttien kanssa.

Ideasta toteutukseen

Keväällä 2022 Helsingin kaupungin lasten toimintaterapia ja Metropolia AMK ovat jo toteuttaneet yhden lasten hienomotoriikkaryhmän Metropolia AMK:n HyMy-kylässä. Lapset tulivat ryhmään Helsingin kaupungin toimintaterapia-arvion kautta, ja ryhmä kokoontui yhteensä yhdeksän kertaa.

Lapsia oli ryhmässä neljä, Helsingin kaupungin toimintaterapeutteja kaksi ja Metropolian toimintaterapeuttiopiskelijoita kaksi. Yhteistyön jatkuminen tulevaisuudessa on varmasti molempien organisaatioiden toive, mutta toteutuakseen säännöllisenä vaatii sekä aikataulujen että resurssien suuntaamisen suunnittelua.

Kehityksen poikkeamien varhainen tunnistaminen

Lasten kehityksen poikkeamien varhainen tunnistaminen sekä oikeanlaisen ja oikea-aikaisen tuen ja kuntoutuksen suunnitteleminen ja toteuttaminen ovat keskeisiä toimia lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta. Varhaisen tunnistamisen ja kuntoutuksen merkitystä korostetaan muun muassa oppimisen ja motorisen oppimisen vaikeuksissa sekä lievissä kehityksellisissä pulmissa.

Kehityksen poikkeamien tunnistaminen ja oikeanlainen tuki ovat keskeisiä toimia lasten ja perheiden hyvinvoinnille.

Tällä hetkellä Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksessa ei työskentele toimintaterapeutteja, mutta aloitteita lasten toimintaterapia-arvioihin tulee melko paljon. Toimintaterapeuttien varhaiskasvatuksen ympäristössä toimiminen (kuten Yhdysvalloissa) voisi kuitenkin toteuttaa nykyistä paremmin varhaisen tuen tarpeen tunnistamista ja palvella perheitä nykyistä oikea-aikaisemmin. Tällä voitaisiin saada tuki ja kuntoutus lapsen toimintaympäristöön aiemmin, jolloin myös ongelmien kasaantuminen voisi vähentyä.

Toimintaterapia moniammatillisuutta vahvistamaan

Helsingin kaupungin lasten toimintaterapialla on valmius toteuttaa määräaikainen pilottikokeilu, jossa yhden lasten toimintaterapeutin työtä suunnataan varhaiskasvatukseen. Tällöin toimintaterapeutin on mahdollista toimia HyMy-kylän opiskelija-arvioon lähettävänä tahona. Samalla saadaan arvokasta tietoa ja kokemusta siitä, minkälaista hyötyä toimintaterapeuttien toimimisesta varhaiskasvatuksessa olisi yleisemminkin.

Moniammatillisuuden lisääminen Helsingin kaupungilla vaatii yhteistä suunnittelua, eri hallintorajojen ylittämistä sekä mahdollisesti resurssien lisäämistä tai ainakin uudelleen suuntaamista. Samalla se kuitenkin voisi osaltaan olla toteuttamassa Helsingin kaupunkistrategiaa ja hyvinvointisuunnitelmaa, joissa molemmissa tavoitellaan sekä lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyä, varhaisen ja laaja-alaisen tuen lisäämistä perheille sekä yleisesti parempaa hyvinvointia helsinkiläisille.

 

Teksti:

Eeva Kivekäs
Toimintaterapeutti, AMK
YAMK-opiskelija, terveyden edistäminen

Katja Heikkinen
Koulutus- ja tutkimuspäällikkö
Turun AMK, Terveys ja hyvinvointi

 

Lähteet:

AJOT 2011. Occupational Therapy Services in Early Childhood and School-Based Settings. American Journal of Occupational Therapy 11–12/2011. Vol 65 (6).

Arbesman, M.; Lieberman, D. & Berlanstein D.R. 2013. Method for the systematic reviews on occupational therapy and early intervention and early childhood services. American Journal of Occupational Therapy, 67, 389–394.

Asunta, P. 2019. Motorisen oppimisen vaikeudet tulee tunnistaa varhain. Liikunta ja Tiede 56(1).

Helsingin kaupunki 2019. Hyvinvointia ja terveyttä kaikille. Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2019–2021. Viitattu 29.1.2022. https://www.hel.fi/static/liitteet-2019/Helsinki/hyte/hyvinvointia-ja-terveytta-kaikille.pdf

Helsingin kaupunki 2021. Kasvun paikka. Helsingin kaupunkistrategia 2021–2025. Viitattu 7.2.2022. https://hallintoprod.blob.core.windows.net/prod/Helsingin%20kaupunkistrategia%20Kasvun%20paikka.pdf

Helsingin kaupunki 2022. Lasten toimintaterapia. Viitattu 2.6.2022. Lasten toimintaterapia | Helsingin kaupunki

Johnson, B. 2017. Learning Disabilities in Children: Epidemiology, Risk Factors and Importance of Early Intervention. Review Article. BMH Medical Journal vol.4(1):31–37

Kivekäs Eeva 2022. Lasten toimintaterapia-arvio Metropolia Ammattikorkeakoulussa: uuden palvelun kehittäminen helsinkiläislapsille. YAMK-opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/751809

Oberklaid, F.; Baird, G.; Blair, M.; Melhuish, E. & Hall, D. 2013. Children’s health and development: approaches to early identification and intervention. Archives of Disease in Childhood 98:1008–1011

THL 2021b. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE). Viitattu 5.2.2022. https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutosohjelma-lape-

Williams, J. & Holmes, C.A. 2004. Improving the early detection of children with subtle developmental problems. Journal of Child Health Care. Vol. 8(1) 34–46.