Kunnonkoti tarjoaa esteettömyysosaamista ja kiinnostavia kohtaamisia

13.01.2021

Esteettömän ja turvallisen asumisen neuvontakeskus Kunnonkodin toiminta oli syksyllä 2020 vilkasta korona-ajasta huolimatta. Kunnonkoti tarjosi meille opiskelijoille hienoja harjoittelumahdollisuuksia.

Neuvontakeskuksessa työskenteli  tavanomaisen henkilökunnan lisäksi joukko kolmannen vuoden fysioterapiaopiskelijoita: Anna Laitinen, Karoliina Männistö, Patrik Mäki ja Ville Nikkari olivat kanssani harjoittelussa Kunnonkodilla syyslukukauden loppupuolella.

Opiskelijat kartuttavat kokemusta monipuolisesti

Kunnonkodilla opiskelijoiden toimintaan sisältyy muun muassa kodin muutostöiden ja apuvälineiden esittelyä monenlaisille ryhmille sekä erilaisten projektien työstämistä. Asiakasryhmien kanssa työskentely on ollut monelle opiskelijalle mieleenpainuvaa. Esittelyjen vetämisen koetaan syventävän omaa osaamista, kun opittuja asioita joutuu pohtimaan ja sitten selittämään muille.

– Asiakkaat ovat olleet aktiivisia keskustelemaan, mikä on ollut mukavaa. Erään ryhmän kanssa tuli yllättävä tilanne, kun mukana olikin henkilöitä, jotka eivät puhuneet suomea. Vedimme sitten esittelyn englanniksi, kertoo Ville Nikkari.

Lehtori Kirsi Karlsson sanoo, että opiskelijoiden rooli asiakasvastaanottojen mahdollistamisessa ja projektien toteuttamisessa on keskeinen.

– Opiskelijoiden avulla on mahdollista ideoida uusia palvelutuotteita ja kehittää Kunnonkodin konseptia tuoreiden näkemysten ja osaamisen kautta.

Esteettömyyskartoitus sai näkemään tilat uudella tavalla

Opiskelijat ovat tehneet myös esteettömyyskartoituksia erilaisissa julkisissa ja yksityisissä tiloissa. Karoliina Männistö kertoo, että kartoitusten tekeminen on ollut kiinnostavaa.

– On mielenkiintoista tarkastella, miten erilaisista tiloista saa luotua toimivia esteettömyyden ja estetiikan näkökulmista. Olemme myös oppineet, miten ihminen hahmottaa tilaa, ja mitä mahdollisuuksia ja rajoituksia yksilöillä voi olla, hän kuvailee.

Opiskelijat kertovat, että he ovat alkaneet nähdä ympäristönsä uusin silmin. He kiinnittävät esimerkiksi kaupungilla kulkiessaan aiempaa enemmän huomiota siihen, miten esteettömyysasiat on eri paikoissa hoidettu.

– Esteettömyyskartoitusten tekeminen on saanut huomaamaan, että pienilläkin asioilla voi olla suuri merkitys esteettömyyden tukemisessa, sanoo Patrik Mäki.

Korona-ajalla on ollut omat vaikutuksensa

Koronaepidemia on vaikuttanut myös Kunnonkodin toimintaan. Keväällä 2020 toiminta jouduttiin rajaamaan sähköpostilla ja puhelimitse tapahtuvaan neuvontaan. Syksyllä asiakkaita on voitu vastaanottaa rajoitetusti ja koronarajoitukset huomioiden. Projektitoimeksiannot peruuntuivat syksyltä kokonaan.

– Toivottavasti koronatilanne helpottuu, ja opiskelijat pääsevät taas työskentelemään asiakkaiden kanssa useammin, Ville Nikkari sanoo.

Toisaalta korona-aika on tarjonnut mahdollisuuden kehittää toimintaa. Syksyn aikana on tehty videoita, joiden avulla Kunnonkotiympäristöä on voitu esitellä ja apuvälineiden käyttöä havainnoida.

– Syksyn aikana on suunniteltu myös livelähetyksiä tulevalle keväälle. Testaamme Kunnonkodin esittelyä verkon välityksellä, Kirsi Karlsson kertoo.

Lue lisää

Pääset Kunnonkodin sivuille tästä linkistä.

Kuva: Fysioterapeuttiopiskelijat Karoliina Männistö (vas.), Ville Nikkari ja Eeva Pentikäinen

Teksti

Eeva Pentikäinen
Fysioterapeuttiopiskelija
Turun AMK

Kirsi Karlsson
Lehtori, Kunnonkoti
Turun AMK