Voiko kansankielellä pelastaa kansanterveyden? Kotitestit kompastuvat viestintään

Koronapandemian aikana kotitestaus vakiintui laajasti osaksi arkea, mutta epäselvä viestintä ja ohjeiden vaikeaselkoisuus heikensivät testien hyödyntämismahdollisuuksia.

Kotitestien käyttö voi helpottaa esimerkiksi epidemioiden hallintaa, joten kotitestien ohjeistukseen ja yleistajuistamiseen tulisi panostaa enemmän. Näin kotitestausta voitaisiin luotettavammin käyttää osana terveydenhuoltoa ja potilaiden hoitoa. (Anttila 2024.)

Yleistajuistaminen on selkeää viestintää ja ohjeistusta

Tieteen yleistajuistamisella tarkoitetaan tiedon esittämistä yleiskielellä, jotta se olisi ymmärrettävää myös niille, jotka eivät ole alan asiantuntijoita ja joilla ei ole aiheeseen liittyvää tietoa entuudestaan. Tärkeää on saada viesti ymmärretyksi ilman vaikeaa tieteellistä erikoiskieltä, jolloin viesti ja ohjeistukset pystytään ymmärtämään kansankielellä. (Vitikka 2024.)

Yksi kotitestauksen luotettavuuden keskeinen haaste on, että ohjeistusta ei osata yleistajuistaa riittävästi. Yleistajuistamisessa oleellista on merkityksen avaaminen, ei niinkään yksityiskohtaisten tieteellisten löydösten selittäminen; ihmiset haluavat tietää, mitä merkitystä tiedolla on. (Raevaara 2018.)

Yleistajuistaminen on näin ollen kaksisuuntaista rajatyötä, jossa vedetään rajoja tieteellisen tiedon ja muun tiedon välillä, mutta samalla pystytään luomaan yhteisymmärrystä näiden rajojen yli. (Vitikka 2024.)

Voiko kotitestin tulokseen luottaa?

Kotitestien luotettavuus koostuu useasta eri osatekijästä: on huomioitava testin herkkyys, tarkkuus ja testin suorittaminen. Luotettavuudella siis tarkoitetaan testin kykyä tunnistaa halutut virukset, mutta myös sitä, millaisissa olosuhteissa ja milloin testi tehdään. (Hotakainen 2024.)

Yleisesti tiedetään, että kotitestien ongelmina ovat, että negatiiviseen tulokseen ei voi luottaa ja positiivinenkin tulos pitäisi kontrolloida terveydenhuollossa (Hotakainen 2024). Positiivinen kotitestitulos on suuremmalla todennäköisyydellä luotettava, sillä vääriä negatiivisia testituloksia voi tulla helposti, jos näytettä ei ole otettu oikeaoppisesti (Anttila 2024). Käytännössä onkin arvioitu, että kotitesteillä voidaan tunnistaa esimerkiksi koronavirus vain noin 50–60 prosenttia tapauksista, jolloin negatiivisiin tuloksiin ei voida luottaa kotitestausmenetelmien perusteella (Jauhiainen 2022).

 

 

Kotitestien toimintatapa oli tavallisille kansalaisille vieras, ja sekä testin käyttäjät että terveydenhuollon ammattilaiset kokivat tarvetta ohjeistukselle. Kotitestien mukana tulleet ohjeet koettiin vaikeakielisinä, ja ne vaikuttivat osaltaan myös testitulosten luotettavuuteen.

Mediakuvasto, mielikuvat ja eettinen vastuu kotitestauksen ohjauksessa

Mediassa luotiin pitkälti kuvaa luotettavista, hyvin hyödynnettävistä olevista testeistä, joita kannattaa käyttää (Huttunen 2021; Kolehmainen 2021). Testien luotettavuutta arvioitiin toistuvasti hyväksi, mikä loi yleisen mielikuvan siitä, että tulokseen voi luottaa. Testien tekemiseen kannustettiin, ja sitä jopa vaadittiin, kunnes paremman tiedon valossa ihmisiä ohjattiin tekemään testi vain niin halutessaan (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2024).

Ihmisille jäi kuitenkin mielikuva testien tekemisen kannattavuudesta, eikä tätä mielikuvaa missään vaiheessa erikseen korjattu. Yleistajuistamisessa on tärkeää, että asiat esitetään selkeinä, ja on perusteltua, että todennäköisyyksien sijaan puhutaan kärjistetymmin ja esitetään yksinkertaistettuja väittämiä (Raevaara 2018).

Koronapandemian aikana itsetestauksen tavoitteena oli kuitenkin kansanterveydellinen hyöty, mitä epätarkka ohjaus ja liiaksi yksinkertaistettu luotettavuusarviointi tuskin edistivät. On myös eettisesti ongelmallista, että ihmisiä ohjattiin ostamaan testejä liioitelluin perustein.

Voisiko selkeämpi ohjeistus parantaa kotitestien hyödyntämistä?

Kotitestauksen ongelmana on usein ohjeiden vaikealukuisuus, jolloin käyttäjä päätyy tekemään testin enemmän omien mielikuviensa kuin testin ohjeiden perusteella. Tämä puolestaan johtaa kotitestauksen hyödyn alenemiseen. Testauksen tueksi luotiin korona-aikana ohjevideoita (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022), joissa ei kuitenkaan aina esitetty esimerkiksi käsienpesua tai niistämistä, jotka molemmat ovat testin kannalta olennaisia asioita.

Kotitestejä siis tehtiin, mutta todennäköisesti usein virheellisin menetelmin. Ammattilaisillakin on ollut vaikeuksia testien luotettavuuden arvioinnissa (Nykänen 2021), eikä selkeää kuvaa kotitestauksen yhteiskunnallisistahyödyistä kyetty rakentamaan (mukaillen Cremin 2022).

Kotitestaukseen liittyvistä epäselvyyksistä ja erityisesti kotitestauksen roolista terveydenhuollon kannalta olisi pitänyt viestiä ihmisille korona-aikana selkeämmin, jotta myös testien oikein suorittamisen tärkeys ja tulosten tulkinta olisi ollut helpompi sisäistää.

 

 

Teksti

Jenni Kajala, Master School -opiskelija
Turun AMK

Ida Kokkonen, Master School -opiskelija
Turun AMK

Minna Salakari, lehtori, FT
Turun AMK

Aleksi Rajamäki, viestinnän asiantuntija, FM
Turun AMK

 

 

Kuvat: Unsplash