Luovuuslaboratorio toi iloa työpäivään – luovuus on nykytyön valttikortti

12.04.2022

Luovuuslaboratorio on osa Turun AMK:n KampusART-taideohjelmaa, jossa taitelija, kuvanveistäjä Nina Suonpää (taiteilijanimeltään Nina Rantala) osallistaa organisaation toimijat pohtimaan luovuuttaan omassa työssään. Tarkoituksena on etsiä ja makustella työntekijöiden luovuutta hyödyntäen taidelähtöisiä menetelmiä. Osallistuin huhtikuussa luovuuslaboratorioon ja lumouduin: työstimme luovuuslukkoa ja varsin hienon ratkaisun sille.

On selvää, että jokainen asiantuntija tarvitsee arjessaan ja arkisessa työssään luovuutta. Luovuuden ytimestä löytyy intuitio – intuition avulla ihmismieli tuottaa ainutlaatuista kauneutta ja syvyyttä. Ilman intuitiota emme kykene käyttämään luovuuttamme.  Se on luonnollinen osa luovaa osaamista, sisäistä tietämistä sekä ongelmanratkaisua.

Nykytyön vaatimusviidakossa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että hetkeksi ja hetkeen pysähtyminen voi olla ratkaiseva tekijä uusien innovaatioiden syntymisessä tai esimerkiksi tiimihengen kohottamisessa. Varsin usein ajatellaan, että työntekemisen pitää olla tiukkaa ”nenä kiinni koneessa -tekemistä” tai nollasiirtymin kampukselta ja luokkatilasta toiseen kulkemista. Väärin. Näin tapetaan – tai ainakin sammutetaan – luovuus.

Luovuus kärsii kiireestä ja rutiineista

Luovuus erityisesti työelämässä tulisi vahvemmin nähdä arkipäiväisenä ongelmanratkaisuun kiinnittyvänä toimintana. Se on eräänlainen oppimisprosessi ja yksi tulevaisuuden työn avaintekijä. Kun puhutaan luovuudesta, toivon, että luovuus käsitetään kykynä tai toimintana, jossa yhdistellään eri asioita ja luodaan jotakin uutta, jopa omaperäistä.

Luovuus ei tarkoita pelkästään yksittäisen henkilön ominaisuutta, sitä, että joku on luova, toinen taas ei. Luovuus tekijänä elää meissä kaikissa. Toisille sen herättely voi vain olla työläämpää kuin toisille, luonnostaan innovatiivisille tyypeille.

Muovailuvahasta, rautalangasta ja puunpalasta syntyy ihmeitä.

Tiedetään, että kiire ja suorittaminen ovat luovuuden pahimmat viholliset. Myös liiallinen suunnittelu tai rutiinit voivat tukahduttaa luovuuden. Moneen asiaan löytyy ratkaisu, jokin uusi näkökulma tai oivallus, kun ei yritä puristaa sitä ulos kiireessä tai edetä tiukasti suunnitellussa aikataulussa. Tietynlainen tylsistymisen, tekemättömyys ja joutilaisuuden tila ruokkivat luovuutta.

Erityisesti sote-alan asiantuntijaorganisaatioiden tulisi pyrkiä viestimään työntekijöilleen, että työyhteisössä arvostetaan luovuutta – yhdessä luomalla kehitetään aina parempia ratkaisuja kuin yksin sinnittelemällä. Luovaa työtä voidaan tukea esimerkiksi siten, että tiimissä on mukana ammattilaisia, jotka kannustavat ja ohjaavat luovaan, intuitiiviseen ajatteluun. Työyhteisötaiteilijan kanssa keskusteltuani sain kuulla, että myös visuaalisesti inspiroiva ympäristö edesauttaa luovuuden herättelyssä.

Luovuuslaboratorio virittää työpäivään

Osallistuin luovuuslaboratorioon huhtikuun alussa. Valehtelisin, jos väittäisin, etten ollut innoissani. Minut saa innostumaan kaikella sellaisella, jossa saan luoda jotain uutta ja jossa saan aikaan rakentavan keskustelun. Minut saa innostumaan myös uudenlaisilla ajatuksilla ja innovatiivisilla jutuilla. Nautin osaamisesta ja kekseliäisyydestä. Nautin erityisesti siitä, kun saan ajatella, että ”joku on tällaisenkin upean laboratorion keksinyt”!

Luovuuslaboratoriossa työstetään yhdessä työyhteisötaitelijan kanssa ihan oikeita taideteoksia ja parannetaan maailmaa, kuten kirjoitin omassa Tähän on tultu -blogissani. Minusta tuntui tämän puolentoista tunnin session aikana, että oikein imin itseeni energiaa ja iloa. Olin aidosti häkeltynyt ja lumoutunut tekemisestä. Yhteisen hetkemme jälkeen ajattelin, että olin oikeasti sekä saanut jotain että luonut jotain. Olin ammentanut kaikesta siitä, mitä minulle tarjottiin.

Luovuuslaboratoriossa työstetään yhdessä työyhteisötaitelijan kanssa ihan oikeita taideteoksia ja parannetaan maailmaa.

Työskentelen Master Schoolin lehtorina ja projektipäällikkönä. Tiedän, että olen luova, ja tunnistan itsessäni innovatiivisuuden. Tykkään tehdä työtä, jossa saan kehittää ja keksiä, pohtia ja toteuttaa. Kehittyä. Yhtään projektia ei lähtisi rahoitushakuun, jos ei olisi utelias ja luova tai jos ei uskaltaisi katsoa rohkeasti eteenpäin – miltä tämä näyttää vuoden kuluttua, entä viiden vuoden kuluttua?

Luovuuslaboratoriossa muovailuvahat saavat uuden muodon.

Keskustelimme työyhteisötaitelija-Ninan kanssa luovuudesta ja siitä, mikä juuri minun luovuuttani ruokkii ja miten kuvailisin luovuuttani. Keksin nopeasti kolme adjektiivia: värikkyys, monipuolisuus ja pulppuavaisuus. Hetken pohdinnan jälkeen mainitsin myös runsauden.

Luovuuteni puhkeaa kukkaan tavallisesti luonnossa, metsässä, suihkussa ja kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa sitä ei pakoteta esiin. En välttämättä pysty loihtimaan hankehakemusta suunnitellusti kello kahdeksan maanantaiaamuna. Sen sijaan lähden tunnin kävelylle, ja palatessani koneen äärelle olen täynnä uusia ideoita.

Mitä tapahtuu, kun luovuuslukko iskee?

Toin luovuuslaboratoriossa esiin myös luovuuslukon. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että ei vain synny, ei synny yhtään mitään. Tämä koskee niin kirjoittamista, piirtämistä kuin mitä tahansa ideoita vaativia toimintoja. Ja tätä luovuuslukkoa me lähdimme työstämään Ninan kanssa.

Päädyimme nopeasti siihen, että lukko on lukko vain, jos sille on olemassa avain. Niinpä työstimme upean muovailuvaha-avaimen. Sellaisen vanhan vajan tai aitan hieman ruostuneen avaimen, jonka lähtökohta on metsänpohjassa ja joka kohtaa ylös kohotessaan ”vähän kaikenlaista”. Session päätteeksi muovailimme avaimeen suomuiset siivet. Luovuus kukoistaa, se on taas villi ja vapaa!

Kun puolitoista tuntia oli vierähtänyt, katselimme lumoutuneina syntynyttä teosta.

Puolentoista tunnin luovuuslaboratorio-hetken jälkeen luovuus sai siivet.

 

Teksti:

Minna Salakari
FT, lehtori, projektipäällikkö
Turun AMK