Miksi nuoret eivät keskustele ammattilaisten kanssa terveysasioistaan?

Turun ammattikorkeakoulun hallinnoimassa ja STM:n rahoittamassa ANKKURI-hankkeessa selvitettiin opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajan palveluita ja palvelujen saatavuutta sekä sitä, millaista ohjausta ja palvelua nuoret toivoisivat terveydenhoitajalta. Tulosten mukaan vain viidennes 16–25-vuotiaista ammattikouluopiskelijoista keskustelee sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa terveysasioistaan.

Turun ammatti-instituutin opiskelijoille suunnattu sähköinen kysely (n=375) pohjautuu ANKKURI-hankkeessa aiemmin julkaistuun kirjallisuuskatsaukseen, jonka mukaan nikotiinittomuus- ja päihteettömyystyön toteutus ammatillisissa oppilaitoksissa on haasteellista – monissa oppilaitoksissa resurssit eivät ole riittäviä, eivätkä opiskelijat pidä terveydenhoitajan tukea uskottavana. Lisäksi ammattiin opiskelevat kokevat terveydenhoitajan etäisenä. Terveydenhoitajat taas kokevat resurssien rajallisuuden vaikeuttavan neuvonta- ja ohjaustyötä.

Opiskelijat tapaavat terveydenhoitajaa sairastuttuaan

Liki puolet helmi-maaliskuussa sähköiseen kyselyyn vastanneista opiskelijoista muisti tavanneensa koulutalonsa terveydenhoitajan, ja kolmannes nuorista totesi koulutalon terveydenhoitajalle pääsyn olevan helppoa. Lähes 40 prosenttia vastaajista ei ole kuitenkaan kuluneen vuoden aikana kertaakaan tavannut terveydenhoitajaa, ja selkeästi yli puolet käyttää terveydenhoitajan palveluja harvemmin kuin kerran kuukaudessa.

Nuoret kertovat vähäisten tai olemattomien käyntiensä syyksi sen, ettei heillä ole ollut tarvetta kääntyä terveydenhoitajan puoleen – ”en oo ollut sairaana tai kärsinyt mistään oireesta!” Opiskelijat mieltävät terveydenhoitajan usein enemmänkin sairaanhoitajaksi, jolta saa apua esimerkiksi äkillisessä sairastumistilanteessa.

Ammattikouluopiskelijat hakeutuvatkin terveydenhoitajan vastaanotolle tavallisimmin vasta jonkin oireen tai vaivan ilmaannuttua. Vain neljännes nuorista on keskustellut terveyden edistämisestä, esimerkiksi nikotiinituotteista ja päihteistä sekä niiden terveysriskeistä, koulutalonsa terveydenhoitajan kanssa.

Kun ikää karttuu, uskallus terveysalan ammattilaisten puheille lisääntyy ja kynnys yhteydenottoon madaltuu.

Tutkimuskartoituksen mukaan 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat opiskelijat keskustelevat terveydentilastaan mielellään puolison tai kumppanin kanssa, alle 19-vuotiaat ikätoveriensa tai vanhempiensa kanssa. Hyväksi terveydentilansa arvioivat nuoret keskustelevat merkitsevästi enemmän terveydenhuollon ammattilaisten kanssa kuin ne nuoret, joiden terveydentila on kohtalainen tai heikko.

Ammattiin opiskelevat kaipaavat konkreettista neuvoa ja tukea

Matalan kynnyksen palveluilla ja nuorten pariin jalkautuvalla terveyden edistämisen työllä saavutetaan tutkitusti parhaat tulokset muun muassa terveyskasvatuksessa, elintapoihin puuttumisessa sekä mielen hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Nuoret tarvitsevat ajantasaista tietoa sekä kohdennettuja palveluja hyvinvointinsa tueksi. Jos palvelut ovat saavuttamattomissa tai jalkautuvaa toimintaa nuorten omissa ympäristöissä ei järjestetä, nuorten kohtaamisissa ei onnistuta eikä toivottuja tuloksia saavuteta.

ANKKURI-hankkeen kartoituksen mukaan ammattikouluopiskelijat kaipaavat terveydenhoitajalta konkreettisia neuvoja sekä avointa ja motivoivaa lähestymistapaa esimerkiksi päihteiden ja nikotiinituotteiden käytönvähentämiseen ja lopettamiseen. Nuoret kokevat tärkeäksi, että opiskelija on itse motivoitunut aiheeseen eikä aiheesta keskustella pakotetusti. He pelkäävät syyllistämistä, mikä nostaa kynnystä hakeutua terveydenhoitajan vastaanotolle.

Opiskelijat toivovatkin terveystarkastusten lisäksi säännöllisiä tapaamisia terveydenhoitajan kanssa ryhmänä sekä eri teemojen mukaista yleistä tietoa – yhteistä keskustelua unohtamatta.

Vanhakantainen yksin terveydenhoitajan vastaanotolle meno jonkin vaivan ilmaannuttua on menneen talven lumia.

Etenkin terveyttä edistävässä ja ennaltaehkäisevässä työssä terveydenhoitajalta odotetaan säännöllisiä piipahduksia opiskeluryhmiin ja esimerkiksi osallistumista oppilaitoksen teemapäiviin. Moniammatillisuus ja kouluympäristössä tapahtuva jalkautuva työ takaavat sekä opiskelijoiden osallisuuden että ammattilaiskohtaamiset.

 

 

Teksti:

Minna Salakari
FT, lehtori, projektipäällikkö
Turun AMK